Äitienpäiväksi oli meille vaihtareille järkätty hilpeää ohjelmaa: retki keskitysleirille Bergen-Belseniin. Leiri sijaitsee melko lähellä Hannoveria, n. tunnin automatkan päässä. Bergen-Belsenissä ei ollut kaasukammioita, leirillä kuoltiin aliravitsemukseen ja kulkutauteihin, kuten lavantautiin. Myös loisia oli ollut mielettömästi, minkä takia kaikki parakit poltettiin heti sodan jälkeen, joten rakennuksia ei Bergen-Belsenissä ole jäljellä. Muutamia parakin runkoja kuitenkin on rekonstruoitu, jotta mittakaavasta saa käsityksen. Huikeat 50 cm2 per henki oli tilaa. Parakeissa ei ollut mitään huonekaluja, ei edes sänkyjä. Kun britit saapuivat, leirillä oli 10 000 ruumista lojumassa ympäriinsä, kun vangeilla ei ollut enää voimia hautaamiseen.
Naisten leirin yhden parakin rekonstruktio
Vesiallas, takana sijaitsi parakki 9
Nyt alue on ihan metsittynyt, vaikka leirin aikana alueella ei ollut paria puuta lukuunottamatta yhtään kasvillisuutta. Alueella on joka puolella valtavia massahautoja, joissa luki tekstejä "tässä lepää 5000 ihmistä", sekä erilaisia muistomerkkejä uhreille.
Hieman ironisesti alueen välittömässä läheisyydessä sijaitsee sotilasharjoitusalue, joka on nykyään Naton käytössä ja on euroopan suurin sotilasharjoitusalue. Myös SS-joukot harjoittelivat samalla alueella aikoinaan. Oppaamme tuumasi, että eilen oli ensimmäinen kerta, kun vieraili leirillä niin ettei alueelta kuulunut mitään harjoittelun ääniä...
"Tässä lepää 5000 kuollutta - huhtikuu 1945"
Meillä kävi myös melkoinen tuuri, leirin sulkemisesta on tänä vuonna kulunut 65 vuotta, ja tähän liittyen oli leiriltä selviytynyt herra Moshe Nordheim kertomassa oman tarinansa, ihan sattumalta samana päivänä. Syntyjään hollantilainen Nordheim oli leirille tullessaan 9-vuotias. Hän oli syntynyt Amsterdamissa, isä lääkäri, joka omisti oman praktiikan, perheellä oli iso talo Amsterin varrella ja palvelijoita, Nordheim kävi Montessorikoulua, eli aika edistyksellinen perhe ja asiat hyvin. Päätyivät vuonna 1943 Bergen-Belseniin (kahta pienintä sisarusta lukuunottamatta, jotka piilotettiin ei juutalaisiin perheisiin).
Leirin pienoismalli
Hurjia tarinoita Nordheim kertoi, kuinka leirissä lojuvat ruumiit olivat ihan tavallisia, eivätkä ne liikuttaneet, jos ei ollut tuttu kyseessä. Päivittäinen ruoka-annos oli 2cm leipää. Hurjin tarina oli ehkä, kun Nordheim sairastui umpisuolentulehdukseen. Isä lääkärinä ymmärsi mistä on kyse, varma kuolema, jos ei leikata. Leirissä oli juutalainen kirurgi, joka pojan leikkasi, tavallisella veitsellä ja ilman puudutusta. Äiti oli todennut Nordheimille "älä huuda, älä itke", ja poika totteli. Haavan parantuminen kesti yli vuoden. Nordheim selvisi kuitenkin hengissä, äitinsä ja siskonsa myös. Isä kuoli lavantautiin heti vapautumisen jälkeen. Äiti vei lapset (myös sodan ajaksi piilotetut lapset) Palestiinaan, ja elävät kaikki siellä edelleen.
Oli kyllä jotenkin ihan mieletöntä kuunnella Moshe Nordheimin tarinoita, oli varmasti vaikuttavinta koko retkessä. Ei ehkä ihan heti tule vastaavaa tilannetta.
Dokumentationszentrum
Bergen-Belseniin on myös rakennettu aika vasta uusi muistomuseo, joka on saanut myös Niedersachsenin arkkitehtuuripalkinnon. Arkkitehdit ovat saksalaisia (Jürgen Engel Architekten) Mielestäni aika hieno oli!
Tekstit
