Lüneburg

Lauantaina suuntasin Lüneburgiin, reilu 1,5h Hampurin suuntaan paikallisjunilla. Säätiedotus oli luvannut aurinkoa ja +20 asteista säätä, täydellistä retkeilykeliä siis! No, kuinkas kävikään, lauantai-aamuna Hannoverissa oli täysisumu, joka tuntui roikkuvan koko Niedersachsenin päällä, keli Lünebergissä oli aivan samanlainen. Vasta iltapäivällä, kun jo kävelin takaisin juna-asemalle, aurinko rupesi pilkistelemään. 

Mutta reissu kannatti silti! Lüneburg on vanha hansakaupunki ja todella sievä, kävelykeskus kattaa lähes pelkästään vanhoja hyvin kunnossa pidettyjä hansataloja, vanhimmat keskiajalta. Mm. Saksan vanhin julkinen kirjasto löytyy Lüneburgista. Muutenkin kaupungissa oli aika omaleimainen tunnelma, suuret ketjukaupat oli jotenkin onnistuttu hansataloihin niin hyvin integroimaan, etteivät katukuvaa häirinneet juuri lainkaan. 

Vanhassa hansakaupunki Lüneburgissa talot pullistelevat ja ovat useassa paikassa vähän suuntaan jos toiseen vinossa. Kaupunki on entinen suolakaivoskaupunki ja suolan kaivuu on aiheuttanut maan vajoamisia, seurauksena talojen vinksahtaminen. Myös kaupungin yhden kirkon, keskiaikaisen Johanneskirkon torni on hieman vinksahtanut: huippu on 2.2m vinossa keskiakselistaan. Lonely Planetin mukaan kaduilla kävely on kuin Tim Burtonin filmiä katselisi, osa taloista olikin aika vinossa.

Viimeisen kuvan talolla on oikein nimikin, "Schwangeres Haus" eli raskaana oleva talo.

Bergen-Belsen

Äitienpäiväksi oli meille vaihtareille järkätty hilpeää ohjelmaa: retki keskitysleirille Bergen-Belseniin. Leiri sijaitsee melko lähellä Hannoveria, n. tunnin automatkan päässä. Bergen-Belsenissä ei ollut kaasukammioita, leirillä kuoltiin aliravitsemukseen ja kulkutauteihin, kuten lavantautiin. Myös loisia oli ollut mielettömästi, minkä takia kaikki parakit poltettiin heti sodan jälkeen, joten rakennuksia ei Bergen-Belsenissä ole jäljellä. Muutamia parakin runkoja kuitenkin on rekonstruoitu, jotta mittakaavasta saa käsityksen. Huikeat 50 cm2 per henki oli tilaa. Parakeissa ei ollut mitään huonekaluja, ei edes sänkyjä. Kun britit saapuivat, leirillä oli 10 000 ruumista lojumassa ympäriinsä, kun vangeilla ei ollut enää voimia hautaamiseen.

Naisten leirin yhden parakin rekonstruktio

Vesiallas, takana sijaitsi parakki 9

 

Nyt alue on ihan metsittynyt, vaikka leirin aikana alueella ei ollut paria puuta lukuunottamatta yhtään kasvillisuutta. Alueella on joka puolella valtavia massahautoja, joissa luki tekstejä "tässä lepää 5000 ihmistä", sekä erilaisia muistomerkkejä uhreille. 

Hieman ironisesti alueen välittömässä läheisyydessä sijaitsee sotilasharjoitusalue, joka on nykyään Naton käytössä ja on euroopan suurin sotilasharjoitusalue. Myös SS-joukot harjoittelivat samalla alueella aikoinaan. Oppaamme tuumasi, että eilen oli ensimmäinen kerta, kun vieraili leirillä niin ettei alueelta kuulunut mitään harjoittelun ääniä... 

 "Tässä lepää 5000 kuollutta - huhtikuu 1945"

 

Meillä kävi myös melkoinen tuuri, leirin sulkemisesta on tänä vuonna kulunut 65 vuotta, ja tähän liittyen oli leiriltä selviytynyt herra Moshe Nordheim kertomassa oman tarinansa, ihan sattumalta samana päivänä. Syntyjään hollantilainen Nordheim oli leirille tullessaan 9-vuotias. Hän oli syntynyt Amsterdamissa, isä lääkäri, joka omisti oman praktiikan, perheellä oli iso talo Amsterin varrella ja palvelijoita, Nordheim kävi Montessorikoulua, eli aika edistyksellinen perhe ja asiat hyvin. Päätyivät vuonna 1943 Bergen-Belseniin (kahta pienintä sisarusta lukuunottamatta, jotka piilotettiin ei juutalaisiin perheisiin). 

 Leirin pienoismalli

Hurjia tarinoita Nordheim kertoi, kuinka leirissä lojuvat ruumiit olivat ihan tavallisia, eivätkä ne liikuttaneet, jos ei ollut tuttu kyseessä. Päivittäinen ruoka-annos oli 2cm leipää. Hurjin tarina oli ehkä, kun Nordheim sairastui umpisuolentulehdukseen. Isä lääkärinä ymmärsi mistä on kyse, varma kuolema, jos ei leikata. Leirissä oli juutalainen kirurgi, joka pojan leikkasi, tavallisella veitsellä ja ilman puudutusta. Äiti oli todennut Nordheimille "älä huuda, älä itke", ja poika totteli. Haavan parantuminen kesti yli vuoden. Nordheim selvisi kuitenkin hengissä, äitinsä ja siskonsa myös. Isä kuoli lavantautiin heti vapautumisen jälkeen. Äiti vei lapset (myös sodan ajaksi piilotetut lapset) Palestiinaan, ja elävät kaikki siellä edelleen.

Oli kyllä jotenkin ihan mieletöntä kuunnella Moshe Nordheimin tarinoita, oli varmasti vaikuttavinta koko retkessä. Ei ehkä ihan heti tule vastaavaa tilannetta.

Dokumentationszentrum

 

 Bergen-Belseniin on myös rakennettu aika vasta uusi muistomuseo, joka on saanut myös Niedersachsenin arkkitehtuuripalkinnon. Arkkitehdit ovat saksalaisia (Jürgen Engel Architekten) Mielestäni aika hieno oli!

Hampurissa, osa II

 Schanzenviertel 

Perjantaina tein päiväretken Hampuriin, pääkohteena oli Suomen suurlähetystö. Passini identiteettisivu on nimittäin repeytynyt jo puoliksi irti, ja koska tarkoitus olisi lähteä kesän lopulla vielä Venäjällä käymään, tuli aiheelliseksi hankkia uusi, voimassaoloaikakaan ei olisi Venäjän viisumiin riittänyt. Kallista lystiä, tuplahinta Suomeen verrattuna, mutta minkäs teet.

 Aamiaista lounaaksi.

Ja kun kerran pitkästä aikaa olin Hampurissa (vaikka sinne saa matkustaa ilmaiseksi, eikä junamatkakaan kestä kuin 2h 20min, kävin viimeksi Villen kanssa marraskuussa), pitihän sitä katsella taas vähän ympärilleen. Edellisellä kerralla jäi jostain syystä käymättä Schanzenviertelissä, kivassa kaupunginosassa. Schanzenissa on paljon pikku putiikkeja, baareja ja kahviloita. Perjantai oli lämmin, joten ulkona tarkeni hyvin nauttia aamiaista (klo 13 iltapäivällä). 

 Schanzenista kuvittelin lähteväni itään kohti keskuspuistoa ja sitten rantaan päin, mutta ilmeisesti onnistuin kulkemaan aivan päinvastaiseen suuntaan. :D No, ei se mitään, eksyin mm. nättiin puistoon ja lopulta hyppäsin keskustaan päin menevään bussiin. Retken päätteksi kävin vielä suomalaisella Merimieskirkolla ostamassa kaksi pakettia ruisleipää ja rasian salmiakkia. Ostoksille kertyi hintaa 7,90e. Arvossaan ovat, sanoisin.

Marienburg ja kevättä ilmassa

Ihan niin kuin se kevät alkaisi olla tuloillaan, tänään oli kirkas sinitaivas ja melkein 20 astetta lämmintä, kyllä kelpasi! Lähdin Erasmus-päiväretkelle ihan lähellä sijaitsevaan linnaan, Marienburgiin. 

Linnalla on mielenkiintoinen tarina, Hannoverin hallitsija Yrjö V lupasi vaimolleen Marielle syntymäpäivälahjaksi pikku linnan, rouva olikin kesäresidenssiä kaipaillut. Linna rakennettiin 1858-67 aikavälillä. Valitettavasti Hannover kävi sotaa Preussin kanssa (tuohon aikaahan ei ollut yhtä Saksaa vaan Saksan alueella oli monia kunigaskuntia), hävisi, ja Yrjö V joutui maanpakoon Itävaltaan, juuri linnan valmistumishetkellä. Marie asui linnassa hetken itsekseen, seurasi sitten miestään, joten linna jäi tyhjilleen. Perhe ei koskaan palannut, eli syntymäpäivälahjaa ei oikeastaan koskaan käytetty. Linnan 150- vuotiaassa historiassa vain n. 13 vuoden ajan linnassa on asuttu, 2.maailmansodan jälkeen. Muuten kaunis linna on käytännössä ollut tyhjillään, viime vuosina museona.

Linna on edelleen saman suvun (Welfen) hallussa ja pieni osa on yleisölle auki. Tiesittekö muuten, että saman suvun Yrjö I oli se Englannin Yrjö I (joka hallitsi myös Hannoveria), juuriltaan hannoverilainen? Englanti-Hannover yhteishallinta kesti yli 100 vuotta. Perhe rakennutti myös samaan aikaa itselleen talviresidenssiä, joka ei siis myöskään tullut käyttöön, yhteneväisyyksiä ulkonäössä on huomattavissa. Tämä linna puolestaan siirtyi yliopistorakennukseksi jo 1870-luvulla. Suvun nimeä rakennus edelleen kantaa (Welfenschloss), enpä ollut ennen tätä päivää tiennyt, mistä nimi tulee.

Ovenkolkuttumisessa oli jotenkin tuttu hahmo..

Puutarhatontun esi-isä?

Linna oli ihan vaikuttava, vähän satulinnahenkeä (etenkin sisältä, missä valitettavasti ei saanut kuvata). Kukkulan päällä, ja paljon torneja. Erittäin hyvin säilyneet sisätilat, mm. ritarisalin erkkerin ikkunat ovat kuulemma "liukulasit": kellarissa sijaitsevalla mekanismilla lasit saa vedettyä lattian sisään niin, että terassille pääsee siirtymään sujuvasti. Linnassa oli yritetty myös keskuslämmitystä järjestää (joka huoneessa kulki lattialla valurautaritilöitä, vähän niin ku nykyinenki systeemi), mutta koska putkia ei oltu eristetty, kaikki vesi kondensoitui ja eihän se talo lämmenyt. Joten muurasivat sitten takkojakin. Nyt oli kesähelteelläkin sisällä ihan kamalan kylmä, nykyään linnaa ei lämmitetä mitenkään, koska paloturvallisuussyistä takkoja ei voi käyttää ja muuta systeemiä ei ole. Kiva oli linnassa käydä, etenkin kun päivä oli niin kaunis! Jos linnan sisätilat kiinnostavat, täältä voi tiirailla. 

 

Näkymä tornista

Hong Kong, osa III

Vaikutelmia III (Shenzhen, Manner-Kiina):

 
Dafen Village Shenzhenissä toimittaa taidetta kaikialle Kiinaan.

Yhdelle kaupalle työskentelee n. 200 taiteilijaa ja kylä tuottaa viikossa

tuhansia teoksia. Kaikkea löytyy Van Goghista ja Mona Lisasta alkaen.

 Iltapäivätee Dim Sumin kanssa Shenzhenissä nautittiin Revolving Restaurantissa (49.kerros), 

pyörivä ravintola ja 360 astetta näkymiä. 

Shenzhen. Alemmassa kuvassa näkyvissä pilvenpiirtäjien keskelle 

jäänyt urban village. Näitä kyliä on Shenzhenissä useampi,
maanomistajana ovat kyläläiset eikä kaupunki joten 

kyliä ei ole voinut hävittää noin vain.

 
Rakentuvalla business alueella urban villaget väistyvät pilvenpiirtäjien tieltä

Illlan pimetessä mentiin art district alueelle, joka oli entinen tehdasalue.

Kiva paikka, toisaalta hyvin eurooppalainen tunnelma. 

Paikka olisi hyvin voinut olla vaikka Berliinissä.

Hong Kong osa II

Vaikutelmia II:

 Centralista löytyi maailman pisimmät liukuportaat (800m), 

veivät Centralista kukkulan rinnettä ylös.

Pilvenpiirtäjät ympäröivät Hong Kong Parkia.

St.Johnin kathedraali on jäänyt pilvenpiirtäjäviidakon keskelle,

valmistumisaikanaan sitä arvosteltiin koloniamaiseman pilaamisesta.

Bird gardenissa oli paljon lintuja tarjolla.

Flowermarket oli katu jossa oli pelkästään kukkakauppoja.

 Goldfish marketilta haetaan akvaarioon täydennystä.

Villen kämppiksen synttäripäivänä kokattiin Student Hostellilla 

saksalainen illallinen: makkaroita, perunaa, hapankaalia, suolakurkkua.

Suurimman suosion taisi saada lisäksi tarjotut juustot. Kaikki syötiin puikoilla.

 
Retki Lantau-saaren huipulle maisemahissillä, hytissä lasilattia (iik!)

 
Sade kuitenkin piti huolen ettei pitkään tarvinnut pelätä,

suurin osa matkasta taittui harmaan sumupilven sisällä.
Hieman harmi, sillä näkymät olisivat varmasti olleet aika mahtavat.

Huipulla odotti Big Buddha, joka kuitenkin päätti piileskellä.

Paluumatkalla eksyttiin Tai O kalastajakylään (otettiin väärä bussi, onneksi!)

Kylä on harvoja, joissa paalutetut "kelluvat" kalastajataloja on säilynyt kohtuu 
paljon. Talot olivat sympaattisen pieniä. Huomaa esim. ikkunat.

Kiivettiin kukkulalle, josta olisi voinut bongata kiinalaisia vaaleanpunaisia 

delffiinejä, valitettavasti eivät näyttäytyneet.